Yleistä kiinalaisesta lääketieteestä

Kiinalainen lääketiede on nimitys Kiinasta peräisin olevalle hoitoperinteelle, jonka taustalla vaikuttaa erilainen, kokonaisvaltaisuutta ja asioiden yhteyksiä tarkasteleva ihmiskuva. Osa käytetyistä hoitomuodoista ja terveyteen liittyvistä näkemyksistä, kuten taspainon ja harmonian ihanne, ovat peräisin vuosituhansien takaa. Uudemmat elementit, kuten laserakupunktio ja biotekniikkaan perustuva lääkkemolekyylien tuottaminen harvinaisista kasveista tai perinteisesti eläinkunnasta eristettyjen lääkeaineiden korvaamiseksi, ovat vasta viimeisten vuosikymmenten kehitystä. Kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion historiaa ja toimivuutta tutkitaan yliopistoissa ympäri maailmaa ja sen hoitomuodot kehittyvät jatkuvasti. Lähivuosikymmeninä kiinalainen lääketiede on kehittynyt yhä lähemmäksi länsimaista lääketiedettä ja sen tutkimukseen sovelletaan yleisiä lääketieteen tutkimuksen kriteereitä. Samalla kiinalaisen lääketieteen taustalla olevat myytit ja symboliikka ovat jääneet hyvin vähäiselle huomiolle.

Kiinalainenlaaketiede.fi -sivusto esittelee erilaisia kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion suuntauksia sekä modernia tutkimusta erilaisten hoitojen vaikuttavuudesta. Sivustolla esiteltävät varhaistekstit ja ajatukset eivät ole tarkoitettu ottamaan kantaa eri näkemyksiin tai uskomuksiin, vaan esitelemään kiinalaisen lääketieteen erilaisia muotoja sekä hoitomuotojen pitkää historiaa.

Kiinalainen lääketiede Kiinassa

Kiinassa kiinalainen lääketiede on ollut elävä ja kehittyvä filosofinen ”tiede”, jota on sovellettu jokseenkin samankaltaisin menetelmin yli 2000 vuotta. Elävänä, mestareilta oppilaille siirtyvänä ja jatkuvana perinteenä kiinalaisen lääketieteen voidaan sanoa käytännössä kuitenkin kuolleen ennen 1900-luvulle tuloa. Uudistettuna ja kulttuuriaarteeksi kohotettuna kiinalainen lääketiede on levinnyt ympäri maailmaa. Tieteellistä tutkimusta tehdään jatkuvasti kiinalaisen lääketieteen mahdollisuuksista, mutta myös vanhemmat ja enemmän kulttuuriperinteeseen nojaavat muodotkin ovat eri muodoissaan heränneet uuteen kukoistukseensa.

Kiinassa kiinalaisen lääketieteen käytetyimmät hoitomenetelmät ovat: yrttilääkintä, akupunktio, moxibustio, kuppaus ja erilaiset hierontamuodot.

Dynastioiden aikaiset kolme pääsuuntausta

Kiinalaisessa lääketieteessä voidaan nähdä selkeästi kolme suurta suuntausta, jotka ovat vaikuttaneet rinnakkain. Usein eri suuntaukset ovat sekoittuneet keskenään ja niiden painopisteet ovat vaihdelleet koulukunnasta ja lääkäristä riippuen.

Taolainen lääketieteen suuntaus

Taolainen filosofia ja ihmiskuva paistaa läpi kiinalaisista klassikoista. Esimerkiksi Sùwènia, kiinalaisen lääketieteen tärkeintä teosta pidetään samaan aikaan taolaisen filosofian ja lääketieteen merkkiteoksena. Taolainen lääketiede otti voimakkaasti huomioon luonnon syklit tutkiessaan sairautta ja terveenä pysymistä. Hoidoissa kiinnitettiin huomiota peruspatologioiden lisäksi vuodenaikaan, aikakauden luonteeseen, asuin- ja työpaikkojen luonteeseen, ihmisen tunteisiin, kohtaloon ja henkiseen kehitykseen. Qìgōng-menetelmä oli usein osana hoitamista. Taolaiseen lääketieteeseen, samoin kuin filosofiseen taolaisuuteenkin, sekoittui myös paljon elementtejä kansanuskosta. Tämä tulee ilmi esimerkiksi näkemyksestä, minkä mukaan haamujen kohtaaminen voi aiheuttaa sairauksia. Osa lääkäreistä kuitekin kritisoi näkemystä jo varhaisimmissa, noin 200 eaa. peräisin olevissa teoksissa. Sekulaaristen näkemysten ohella osa taolaisista suuntauksista käytti myös mm. talismaaneja, seremonioita, rukouksia ja katumusriittejä hoitamisen yhteydessä.

Buddhalainen lääketieteen suuntaus

Buddhalaiset vaikutteet tulivat suuremmaksi osaksi Kiinalaista ajattelua Táng-dynastian (618-907) aikana. Samalla kun buddhalaisia kirjoituksia käännettiin kiinaksi useissa luostareissa, myös kiinalaiseen lääketieteeseen tuli paljon vaikutteita ayurvedasta. Buddhalaiset munkit hoitivat sairaita ja osa heistä käytti kiinalaisen lääketieteen hoitometodeja. Buddhalaiselle akupunktiolle oli ominaista myös rukousten, mantrojen ja talismaanien käyttäminen. Nykyään Tiibetissä esiintyvä lääketiede on pitkälti kiinalaista lääketiedettä, jossa vaikuttavat buddhalainen maailmankuva ja ayurveda.

Kungfutselainen lääketieteen suuntaus

Varhainen kungfutselainen lääketiede tai oppineiden lääketiede on välillää vaikea erottaa taolaisesta perinteestä. Kungfutselaisuus oli useiden ylimystöön kuuluvien ja lääkäreiden ”virallisena” uskontona ja vaikutti näin myös akupunktion teorian kehitykseen. Kungfutselaisen oppineisuuden kriittinen suhtautuminen henkiin ja mystiikkaan näkyi voimakkaasti etenkin Míng-kaudella, jolloin esimerkiksi aaveiden aiheuttamia psyykkisiä sairauksia selitettiin elementtiteorian avulla. Kuitenkin monet kungfutselaiset lääkärit harjoittivat useita taolaisia itsekultivoinnin menetelmiä ja viittaavat taolaisiin teksteihin ja opettajiin.

Kiinan kansantasavallan aika

Kiinassa vuonna 1911 alkoi vallankumous. Vuonna 1945 puhkesi sisällissota, jonka päätteeksi Máo Zédōng 毛澤東 julisti kansantasavallan syntyneeksi vuonna 1949.

Máo Zédōngin myötä Kiinassa tapahtui suuria mullistuksia, joiden seurauksena esimerkiksi suuri osa ihmisistä jäi ilman kunnollista koulutusta. Vuonna 1966 alkoi kulttuurivallankumous, joka vaikutti voimakkaasti myös perinteisen kiinalaisen lääketieteen harjoittamiseen. Monet uskonnollisempia lääketieteen suuntauksia harjoittaneet lääkärit vaihtoivat ammattia tai siirtyivät Taiwanin alueelle tai vielä kauemmaksi Kiinan vaikutuspiiristä.

Nykyään perinteinen kiinalainen lääketiede on yksi osa Kiinan kulttuuriperintöä ja on saanut osakseen uutta arvostusta. Hoitomuodoista on karsittu pois uskonnolliset elementit ja teoriaa on muokattu yhtenäisemmäksi. Teoriaa ja käytäntöä on pyritty tarkastelemaan ja perustelemaan myös länsimaisen tieteen kriteerein. Tämä on luonut pohjan modernin kiinalaisen lääketieteen synnylle.

Modernit kiinalaisen lääketieteen muodot ja saapuminen länteen

Nykyään Kiinassa käytetään pääasiassa ”länsimaista” lääketiedettä ja uudistettua kiinalaista lääketiedettä. Uudistetussa kiinalaisessa lääketieteessä sairauksia ja niiden syitä lähestytään pitkästi länsimaiseen tapaan. Kiinassa akupunktiohoitajan koulutuksesta suuri osa onkin länsimaista lääketiedettä ja modernissa akupunktiossa vaikutusmekanismia selitetään usein neurologian avulla. Hoidot kuitekin suoritetaan usein samoilla metodeilla, kuin ennenkin, mutta esimerkiksi pisteiden valintaperusteet ovat välillä erilaisia. Pisteitä saatetaan käyttää hoidossa 20-50 kappaletta perinteisen alle 10 pisteen sijaan.

Länsimaihin kiinalaisesta lääketieteestä on tullut useita erilaisia virtauksia. Ensimmäiset vaikutteet saapuivat Eurooppaan 1500- ja 1600-luvulla. Kuitenkin vasta 1800-luvulla alkoi lääketieteellisissä julkaisuissa esiintyä artikkeleita akupunktiosta. Pääasiallisesti kiinalainen lääketiede levisi Eurooppaan kuitenkin vasta 1900-luvulla. Suurin osa akupunktion koulutuksista on ollut 1990-luvulle asti selkeästi yhden länsimaisen opettajan tai kiinalaisen mestarin ympärille muodostuneita suuntauksia, jotka painottavat vain tiettyjä osia kiinalaisesta lääketieteestä. Yliopistot sekä uudemmat, 2000-luvulla syntyneet koulut opettavat usein laajempia kiinalaisen lääketieteen koulutuksia, joissa mukana on erilaisia akupunktion tyylisuuntia. Amerikassa on useita yksityisiä ammattikouluja ja yliopistoksi rekisteröityjä koulutusinstansseja, joissa kiinalaista lääketiedettä voi opiskella. Koulutukset voivat olla keskittyneitä vain akupunktioon tai sisältää myös yrttilääkintää.

Kiinalaisen lääketieteen tullessa voimakkaammin Eurooppaan 1970-luvulla, useita kiinalaisen lääketieteen yrttejä ei ollut saatavilla Euroopassa, joten niihin liittyvä koulutus ei kehittynyt. Nykyään, vaikka koulutusta olisi saatavilla, lainsäädäntö rajoittaa useiden yrttien käyttöä, joten suurin osa kouluista opettaa lähinnä vain akupunktiota.

Suomessa ensimmäistä kiinalaisen lääketieteen hoitajakoulutusta järjesti 1980-luvulla Itäinen hoitoperinne RY (nykyinen Finnacu) sekä siitä yritykseksi erkaantunut osuuskunta, Taolainen Neijing-koulu. Kiinalaisen lääketieteen koulutusta järjestää nykyään useita yksityisiä kouluttajia, mutta pääasiassa koulutukset eivät kuitenkaan täytä Euroopan kattojärjestön määräämiä kriteereitä koulutuksen laajuudesta.