EU-maissa kliininen harjoittelu on yleisesti pakollinen osa terveysalojen opintoja (Direktiivi 2005/36/EY) ja sen merkitystä oppimiselle ja potilasturvallisuudelle on vaikea kiistää. Kiinalaisen lääketieteen kansainväliset koulutusvaatimukset määrittävät pohjakoulutusvaatimukset myös kliinisen harjoittelun suhteen. Kiinalaisen lääketieteen eurooppalaisen kattojärjestön koulutusvaatimuksissa ohjatun kliinisen harjoittelun minimimäärä on 400 opetustuntia ja itsenäisen harjoittelun vähintään 800 tuntia (ETCMA, 2014). Maailman terveysjärjestön koulutuskriteereissä ohjatun kliinisen harjoittelun vähimmäismäärä on 500 opetustuntia (WHO, 1999).
Suomalaisista akupunktiokoulutuksista puuttuu usein ammattimaisesti järjestetty kliininen harjoittelu. Itse hoitotyöhön ja diagnoosin tekoon liittyvät osiot on osassa koulutuksissa jätetty opiskelijoiden omatoimiseksi harjoitteluksi ja muun koulutuksen ulkopuolella suoritettavaksi. Joissain koulutuksissa ohjattua harjoittelua ei ole järjestetty lainkaan tai harjoitteluksi on laskettu teoriatuntien yhteydessä parityöskentelynä tehdyt neulatekniikkaharjoitukset. Kun ohjattua harjoittelua on järjestetty, se on saattanut olla ainoastaan hoitojen seuraamista. Myös terveysalan ammattilaisille, kuten kätilöille, fysioterapeuteille ja lääkäreille järjestetyissä akupunktiokoulutuksissa harjoittelut ovat yleensä olleet omatoimisia. Osassa näissä koulutuksissa on vaadittu oppimispäiväkirjan tekoa tai muuta vapaamuotoista raportointia.
Ohjattu kliininen harjoittelu on olennainen osa terveysalojen koulutusta (Direktiivi 2005/36/EY; Romppanen, 2011, ss. 1-4; Katavuori et al., 2006). Pahimmillaan kliinisen harjoittelun puuttuminen voi johtaa potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Puutteellinen harjoittelu voi osaltaan vaikuttaa akupunktiohoitajien valmistumisen jälkeisiin ammatillisiin valmiuksiin ja työllistymismahdollisuuksiin.
Kliinisen harjoittelun oppimistavoitteet
Kliinisen harjoittelun tavoite on kehittää opiskelijan käytännön taitoja. Samalla tavalla kuin muiden terveysalojen koulutuksissa, akupunktiokoulutuksessa kliinisen harjoittelun aikana opiskelijan on tarkoitus oppia yhdistämään teoria käytäntöön turvallisessa ympäristössä, erottelemaan kliinisesti oleelliset tiedot, tarkastelemaan osaamistaan ja hoitotyötään kriittisesti sekä kehittämään vastuullista ja potilaslähtöistä päätöksentekoa. Nämä ovat oleellisia kliinisen koulutuksen oppimistavoitteita (Farnan et al., 2012; Romppanen, 2011, s.13-19; Kuokkanen, 2000, 18-31; Conn et al., 2012).
Kiinalaisen lääketieteen vastaanotolla asiakkaita ohjataan terveyteen liittyvissä asioissa sekä tehdään mm. akupunktiohoitoja. Työ vaatii vastuuntuntoa ja valmiuksia potilaslähtöiseen päätöksentekoon. ”Hoitotyön päätöksenteon kehittäminen tapahtuu käytännön hoitotilanteissa saatujen kokemusten jatkuvana reflektointina tavoitteena potilaan kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisten ratkaisujen löytäminen hänen hyvinvointinsa takaamiseksi” (Kuokkanen, 2000). Akupunktiovastaanotolle tulevat asiakkaat hakevat välillä apua hyvinkin monimutkaisiin ja lääketieteellisesti hankalasti selvitettäviin tilanteisiin, joihin he eivät ole saaneet apua allopaattisesta lääketieteestä. Tällöin akupunktiohoitajan kyky arvioida terveyteen vaikuttavia tekijöitä, muodostaa tilanteesta kokonaiskuva, ymmärtää osaamisensa rajat ja tehdä hoitosuunnitelmaan liittyvät kliiniset päätökset asiakaslähtöisesti vaatii erityistä harjaantumista.
Käytännön työssä korostuu usein myös hyvän yhteistyön merkitys muiden terveydenhoidon ammattilaisten kanssa (Conn et al., 2012). Hyvä kliinisen harjoittelun ohjaus auttaa opiskelijoita välttämään virheitä ja samalla tiedostamaan mahdollisten virheiden mahdollisia seurauksia. Koska suurin osa akupunktiohoitajista toimii julkisen terveydenhuollon ulkopuolella, opiskelijoiden on erityisen tärkeää sisäistää mm. potilaiden lääkäriin ohjaamisen merkitys, kun siihen on aihetta. Asiakkaan terveydentilan ja sitä vaarantavan mahdollisen ongelman vakavuus pitää pystyä arvioimaan välillä nopeastikin.
Hyvällä ohjauksella opiskelija voi kehittää yhteistyötaitoja, raportointia ja terapeuttisten suhteiden tarkastelua objektiivisesti (Romppanen, 2011, s.13-19). Terapeuttisten suhteiden reflektiivinen tarkastelu sekä palaute harjoittelun ohjaajilta auttaa kohtaamaan erilaisia asiakkaita ja toimimaan uusissa tilanteissa ammattimaisesti (Farnan et al., 2012). Reflektiivisen työskentelyn opettaminen myös parantaa työssä jaksamista (Mellor et al., 2017). Harjoittelu laajan kokemuksen omaavien ohjaajien ja opintojen eri vaiheissa olevien harjoittelijoiden kanssa auttaa luomaan pysyvää tukiverkostoa. Kliininen harjoittelu antaa opiskelijoille itsevarmuutta ja realistisemman kuvan työelämästä (Romppanen, 2011, s.8-9). Se myös tukee hoitotyön kannalta oleellisen kriittisen ajattelun kehittymistä ja sen soveltamista käytäntöön (Conn et al., 2012). Harjoittelun tarkoituksena on, että opiskelijat oppivat käytännössä kaikki työhönsä liittyvät keskeiset taidot. Harjoittelu voi antaa opiskelijoille eväitä myös oman vastaanoton suunniteluun.
Akupunktiokoulutuksen erityispiirteitä
Erilaiset potilastapausten simulaatiot saattavat parantaa kliinistä päättelykykyä ja tiedonhankintaa (Lapkin et al., 2010). Simulaatioiden on kuitenkin havaittu toimivan koulutuksen opettavina elementteinä parhaiten vasta oikean kliinisen kokemuksen jälkeen (Struksnes ja Engelien 2016), eikä niillä siksi voida korvata kliinistä harjoittelua oikeassa asiakastyössä. Erityisesti kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion suhteen diagnostista taitoa on mahdotonta opetella ilman aitoja potilaita, koska pariharjoitteluissa ei esimerkiksi voida jäljitellä diagnostisia muutoksia kielessä, kasvoissa ja pulssissa.
Akupunktiohoitajan työssä yhden haasteen muodostaa myös joihinkin käyttöaiheisiin liittyvä tutkimuksen puute. Akupunktiota on sovellettu historian aikana hyvin monenlaisiin vaivoihin. Yleisimpien käyttötarkoitusten suhteen akupunktiosta löytyy tutkimusta, jolloin hoitoon liittyviä käytänteitä voidaan perustella tutkimuksiin nojaten. Osassa vaivoja tutkimukset ovat vasta alustavia ja hoitaja joutuu nojaamaan osittain kokemusperäiseen tietoon. Välillä hoitoon hakeutuvilla asiakkailla on hyvin epärealistisia odotuksia, joista on tärkeä osata keskustella. Kliinisen harjoittelun myötä opiskelijat oppivat toimimaan vastuullisesti näyttöön perustuvaan tietoon nojaten ja arvioimaan tarvittaessa tilannetta kokemukseen perustuvan tiedon pohjalta sekä keskustelemaan asiakkaiden kanssa realistisesti hoidon mahdollisuuksista.
Akupunktiokoulutuksessa kliinisen harjoittelun tarkoitus vastaa yleisesti terveysalojen harjoittelun tarvetta. Verrattaessa muihin terveydenhuollon aloihin, akupunktiohoitajien koulutuksen aikana saatujen kliinisten valmiuksien merkitys korostuu, koska suurin osa akupunktiohoitajista toimii pääasiassa itsenäisinä ammatinharjoittajina omilla vastaanotoillaan. Tämän vuoksi opiskelijoille on erityisen tärkeää päästä kokemaan opetusklinikan toimintaa ja löytää paikkansa terveydenhuollon kentältä jo harjoitteluvaiheessa. Harjoittelun myötä opiskelijat voivat luoda toimivan yhteistyöverkoston, joka edistää heidän myöhäisempää ammatillista kehitystään. Akupunktiohoitajan työnkuvassa korostuvat voimakkaasti vuorovaikutustaidot, joita opiskelijat pääsevät harjoittelujen yhteydessä kehittämään.
Kliinisen harjoittelun toteutus Kiinalaisen lääketieteen Akatemialla
Kliininen opetus alkaa ensimmäisen opintovuoden aikana kliiniseen harjoitteluun valmistavan opetuksen myötä. Varsinainen kliininen osio aloitetaan Kiinalaisen lääketieteen Akatemian perusopintojen toisena opintovuotena ja se jatkuu portaittain läpi koko koulutuksen. Oppimistavoitteet on määritelty vaiheittain ja ne seuraavat opiskelijoiden tietotaidon kehittymistä. Ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat seuraavat hoitoja ja diagnoosi hoitosuunnitelmineen käydään tarkkaan läpi opiskelijoiden kanssa. Myöhemmässä vaiheessa opiskelijat tekevät kiinalaisen lääketieteen mukaista diagnostiikkaa ja hoitotyötä ohjaajan jatkuvan valvonnan alaisena. Harjoittelussa opiskelijat saavat palautetta ja ohjeita ohjaajiltaan ja pääsevät kehittämään taitojaan turvallisesti. Näin varmistetaan myös potilasturvallisuus ja tehokas hoito. Vasta koulutuksen viimeisessä vaiheessa opiskelijan odotetaan suoriutuvan hoitotapahtumasta itsenäisesti, joskin yhä silti ohjaajan valvonnan alaisena.
Koulutukseen kuuluvasta harjoittelusta voidaan sopimuksen mukaan tehdä osa myös muilla akupunktioklinikoilla, jolloin harjoittelupaikan kanssa sovitaan menettelyistä ja opiskelun eri vaiheisiin kuuluvien oppimistavoitteiden mukaisesta ohjauksesta ja seuraamisesta.
Koulutukseen kuuluu osana myös itsenäisesti tehtävää harjoittelua, joka myös etenee koulutuksen opintotavoitteiden mukaisesti. Alussa itsenäinen harjoittelu keskittyy enemmän tarkkailuun ja etenee yksinkertaisempien manuaalisten hoitojen (hieronta/tuina, kuppaus, guasha) kautta kohti tarkempaa kiinalaisen lääketieteen mukaisen diagnoosin tekoa ja vaativampaa hoitotyötä. Itsenäisesti suoritettavia käytännön hoitoharjoituksia arvioidaan palautekeskusteluissa ja opiskelijat reflektoivat haastavalta tuntuneita tilanteita ohjaajien johdolla ja ryhmä/paritöinä.
Kliinisten opintojen sujumista seurataan klinikalla ohjaajien toimesta ja opiskelijoiden näkökulmat tulevat esille palautteiden ja reflektiivisen työskentelyn myötä. Näin opiskelijoita voidaan tukea oppimisessa ja koulu saa jatkuvasti myös arvokasta tietoa opintosuunnitelman kehittämiseksi. Molemminpuolinen palaute sekä reflektiivinen ja toisia kunnioittava kanssakäyminen tukevat miellyttävän oppimisympäristön kehitystä ja vahvistaa opiskelijoiden kykyjä hoitotyöhön (Steven et al., 2014).
Lähteet:
Conn, J., Lake , F., McColl, G. et al. (2012). Clinical teaching and learning: from theory and research to application. The Medical Journal of Australia. 2012:196(8): 527.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY, online
ETCMA. (2014) Minimum Educational Criteria for Membership of the ETCMA. Päivitetty 2014.
Farnan, JM., Petty, LA., Georgitis, E. et al. (2012) A systematic review: the effect of clinical supervision on patient and residency education outcomes. Academic Medicine, 2012:87(4):428-42. doi: 10.1097/ACM.0b013e31824822cc
Katavuori, N., Lindblom-Ylänne, S. ja Hirvonen J. (2006) The Significance of Practical Training in Linking Theoretical Studies with Practice, Higher Education, 2006, 51(3):439–464
Kuokkanen R. 2000. Opiskelijoiden päätöksenteon kehittyminen osana ammattitaitoa sairaanhoitajakoulutuksessa. Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Oulun yliopisto.
Lapkin S., Levett-Jones T., Bellchambers H. ja Fernandez R., (2010) Effectiveness of Patient Simulation Manikins in Teaching Clinical Reasoning Skills to Undergraduate Nursing Students: A Systematic Review. Clinical Simulation in Nursing. 2010:(6):e207–e222.
Mellor, P., Gillham C. ja Gillham D. (2017): Strategies new graduate registered nurses require to care and advocate for themselves: A literature review. Contemporary Nurse. DOI: 10.1080/10376178.2017.1348903
Romppanen, M. (2011) Hoitotyön opiskelijoiden merkitykselliset hoitamisen kokemukset ja niistä oppiminen kliinisessä oppimisympäristössä. Terveystieteiden tiedekunta / Hoitotieteen laitos, Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto.
Steven A., Magnusson C., Smith P., Pearson PH. (2014) Patient safety in nursing education: contexts, tensions and feeling safe to learn. Nurse Education Today. 2014,:34:277–284.
Struksnes S. ja Engelien R. I., (2016) Nursing students’ conception of clinical skills training before and after their first clinical placement: A quantitative, evaluative study. Nurse Education in Practice, 2016:16(1):125–132
World Health Organization – WHO. (1999) Guidelines on Basic Training and Safety in Acupuncture. Geneva: WHO.